Kauhajokinyt

Kauhajoen Karhu on toiminut Kauhajoella jo vuodesta 1910. Aiemmin tämä nimellä “Voimistelu- ja urheiluseura Karhu” on tunnettu ja perinteikäs urheiluseura, joka on jättänyt paikkakunnalle lähtemättömän jäljen. Onhan seura ollut osa paikallista urheiluelämää jo monen sukupolven ajan.

Seura on myös pärjännyt kohtuullisesti Suomen sarjatasoilla. Tunnetuin Karhun paidassa pelannut joukkue on miesten koripallojoukkue, joka on päässyt myös pääsarjatasolle Korisliigaan pelaamaan Suomen mestaruudesta. Myös muun muassa pesäpallojaostossa on varsin aktiivista toimintaa ja erityisesti lapsivalmennukseen tämä urheilujaosto panostaa kiitettävästi.

Seura onkin saanut paljon hyvää palautetta yleisestikin erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta aktiivisesta toiminnastaan.

Kauhajoen Karhun tehtävät

Kilpaurheilijat, lapset ja nuoret on tuotu esiin myös Kauhajoen Karhun tehtävissä, jotka voi lukea tarkemmin seuran säännöistä verkossa.

Kauhajoen Karhu nostaa avaintehtäväkseen liikunnallisten ja terveyttä edistävien harrastusten tarjoamisen lapsille ja nuorille sekä tähän toimintaan liittyvän kilpaurheilun tukemisen. Se haluaakin tarjota eri lähtökohdista oleville henkilöille mahdollisuuden harrastaa liikuntaa omista tarpeista lähtien.

Seuran palvelut jakautuvat eri-ikäisille suunnattuihin kunto- ja terveysliikuntapalveluihin, kilpailutoimintaan, harrastus- ja valmennustoimintaan, ohjaukseen sekä tiedotus- että koulutustoimintaan.

Tunnettuja Karhun urheilijoita

Karhun urheiluseurassa on urheillut monia Suomessa ja jopa kansainvälisestikin menestyneitä urheilijoita:

  • Kaarlo Maaninka saavutti Moskovan 1980 olympialaisissa hopeaa 10 000 metrin juoksussa sekä pronssia 5000 metrin juoksussa.
  • Reijo Haaparanta menestyi myös samoissa Moskovan olympialaisissa vuonna 1980 lajinaan paini ja sijoittumalla silloin viidenneksi.
  • Helinä Marjamaa taas sijoittui lähelle kärkisijoja Helsingin MM-kisoissa vuonna 1983 juosten 100 metrillä kuudenneksi. Hänet tunnetaan ainoana suomalaisena pikajuoksijana, joka on juossut 100 metriä MM-finaalitasolla.
  • Arvo Ojalehto on edustanut Suomea painonnostossa vuosien 1980, 1984 sekä 1988 olympialaisissa. Lisäksi hän on saavuttanut EM-pronssia vuonna 1987.
  • Heli Koivula (nykyisin Kruger) on taas saanut EM-hopeaa kolmiloikasta Münchenissä 2002.
  • Vesa Hietalahti on taas menestynyt ampumahiihdossa sijoittuen MM-hopealle normaalimatkalla vuonna 2003.
  • Jani Haapamäki on taas voittanut kreikkalais-roomalaisen painin Euroopan mestaruuden vuonna 2009 55 kiloisten sarjassa.

Erilaisia urheilulajeja monissa jaostoissa

Kauhajoen Karhu tarjoaa urheiluharrastuksia monessa eri jaostossa, jotka ovat ampumahiihto, cheerleadng, hiihto, jalkapallo, judo, koripallo, lentopallo, maratonjuoksu, paini, painonnosto, pesäpallo, pyöräily, salibandy, soutu, suunnistus, uinti, voimanosto ja yleisurheilu.

Eli urheilulajeja riittää valittavaksi moneen makuun. Lisäksi Kauhajoen kaupungin liikuntapaikat tarjoavat erilaisten liikuntalajien harrastamiselle loistavat puitteet.

Edustustason koripalloa

Kauhajoen Karhun miesten koripallon edustusjoukkue on pelannut useita kausia Koripalloliigassa. Joukkue nousi vuosituhannen alussa I-divisioonaan ja sen jälkeen se on pelannut koripallon ylimmällä sarjatasolla. Karhut ovat pelanneet vuodesta 2009 alkaen yhtäjaksoisesti Koripalloliigassa.

Energistä jalkapalloa kolmosessa

Kauhajoen Karhun edustusjalkapallojoukkue pelaa tällä hetkellä Suomen sarjassa kolmostasolla. Joukkueen valmentajina toimivat Teppo Pättikangas ja Tuomo Vesala. Seuraa on kehuttu energisestä juniorityöstä ja lukuisista suosituista jalkapalloturnauksista. Yksi niistä on kesäisin järjestettävä Kauhajoki Cup sekä syksyinen Messu Cup, joihin saapuu joukkuetta eri puolilta Suomea. Karhu on näkynyt myös televisiossa AC Milan Junior European Camp – tapahtumaan liittyen, joka toi Suomeen monia huippuvalmentajia ja samalla näkyvyyttä myös kauhajokelaiselle seuralle.

Jalkapallon miesten edustusjoukkue pelasi vuosina 1995 ja 2002 Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla eli ns. Kakkosessa.

Naiset menestyneet lentopallossa viimeksi 1980-luvulla

Naisten lentopallojoukkue Kauhajoen Karhu on tuonut mainetta seuralle viimeksi 1980-luvulla, kun se pelasi silloin SM-sarjassa saavuttaen parhaimmillaan pronssia vuonna 1984. Toivotaan nykyiselle joukkueelle lisää onnea ja menestystä, jotta sijoitus saadaan tulevaisuudessa paremmaksi.

Pesäpallosta parhaat tulokset 70-luvulta

Kauhajoen Karhun pesäpallojaosto on pärjännyt parhaiten 1970-luvulla, jolloin sen miesten joukkue pelasi SM-sarjassa vuosina 1979 ja 1981. Tuolloin joukkue kuitenkin putosi sarjasta kummankin kauden loputtua. Kaikkein paras pesäpallotulos kuitenkin saatiin vuonna 1922, jolloin Karhun miesjoukkue sai SM-pronssia.

Myös naisille on oma pesäpallojoukkueensa, ja se on toimintansa aikana päässyt pelaamaan 10 kautena. Vuonna 1968 naiset sijoittuivat viidensiksi ja seuraavalla kaudella kuudensiksi.

Menestystä Karhun paidassa

Kauhajoen Karhut ovat niittäneet varsin mukavasti menestystä, kuten alla olevasta listauksesta voi nähdä.

Yleisurheilun Suomen ennätykset:

  • Helinä Marjamaa
  • Heli Koivula-Kruger

Etelä-Pohjanmaan piiriennätykset:

  • Kaarlo Maaninka
  • Jari Kuopp
  • Helinä Marjamaa
  • Heli Koivula-Kruger
  • Merja Säntti

Pesiskoulu lapsille

Karhu järjestää myös lapsille pesäpalloa. Esimerkiksi Pesiskoulu on tarkoitettu 6-12-vuotiaille, jotka haluavat oppia pesäpallon perusteet liikunnallisten leikkien lomassa.

Pesiskouluja pidetään kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin Kauhajoen keskustan alueella, Pukkilassa ja Päntäneellä.

Kokoukset kahdesti vuodessa

Karhu järjestää joka vuosi kaksi varsinaista kokousta: syys- ja kevätkokouksen. Kutsut kokouksiin julkaistaan paikallisessa sanomalehdessä.

Hallitus ohjaa toimintaa ja taloutta

Karhun toimintaa ja taloutta ohjaa hallitus, jonka puheenjohtaja valitaan aina yhdeksi toimintavuodeksi kerrallaan. Lisäksi hallituksessa on kahdeksan jäsentä ja 2 varajäsentä, jotka valitaan aina kahdeksi toimintavuodeksi kerrallaan.

Hallitus muun muassa johtaa Karhun toimintaa sekä valitsee tarvittavat toimikunnat ja niiden puheenjohtajat. Hallituksen tarkemmat vastuut on kerrottu seuran jäsensäännöissä.

Privacy Policy