Kauhajoki on matkailijalle hieno kulttuurikohde. Kaupungista löytyy niin luontokohteita kuin museoitakin. Lisäksi kaupungissa järjestetään erilaista ohjelmaa kuten festivaaleja, messuja, näyttelyitä ja urheilutapahtumia. Luontonähtävyydet ovat Kauhajoella ainutlaatuisia ja niihin pystyy helposti tekemään päiväretkiä.
Monet rakennukset, jotka ovat kaupungin hienoimpia nähtävyyksiä, edustavat talonpoikaisarkkitehtuuria jopa 1800-luvulta asti. Uudemmista rakennuksista mainitsemisen arvoinen on Kauhajoen kirkko, joka on otettu käyttöön vuonna 1958. Se on arkkitehti Veikko Larkaksen suunnittelema moderni tulkinta Suomen vanhoista keskiaikaisista kirkoista. Kyseinen kirkko rakennettiin palaneen tilalle.
Luontokohteita
Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoen ja Isojoen rajalla sijaitseva Lauhanvuoren kansallispuisto on ihanteellinen retkikohde ja se soveltuu hyvin myös päiväretkikohteeksi. Puistossa on noin kymmenen kilometriä merkittyjä reittejä. Kansallispuistossa sijaitsee myös Lauhanvuori, joka on yksi Länsi-Suomen korkeimmista kohdista. Vuori on jopa 231 metriä korkea, ja verrattuna Pohjanmaan tasaiseen maastoon, se erottuu suuren korkeuseronsa vuoksi. Lauhanvuoren kansallispuisto on perustettu vuonna 1982 ja se on pinta-alaltaan 53 neliökilometriä. Kasvillisuus sekä kallio- ja maaperä ovat erityisiä ja poikkeavat lähialueiden kasvillisuudesta ja geologiasta.
Lauhanvuoren kansallispuisto sijaitsee Suomenselän vedenjakajalla, joten luonto on puistossa monipuolista ja siellä on sekä eteläisiä, että pohjoisia lajeja. Kansallispuistossa on esimerkiksi soita, mäntykankaita, muinaisia rantakivikoita sekä lähdepuroja. Puistossa esiintyy useita harvinaisiakin kasvilajeja ja siellä voi myös nähdä monia eri lintuja, kuten kurkia ja metsoja, sekä erilaisia pöllöjä. Lauhanvuoren kansallispuistossa vieraileville matkailijoille taukopaikaksi tarkoitetusta Muurahaisen luontomatkailukeskuksesta saa tietoa alueen reiteistä ja nähtävyyksistä.
Lauhanvuoren kansallispuiston kanssa lähes samankokoinen, pinta-alaltaan 57 neliökilometrin alueelle levittäytyvä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto, sijaitsee Kauhajoen ja Karvian alueella. Puisto on perustettu samana vuonna kuin Lauhanvuoren puisto ja se muodostuu hajallaan olevista suojelualueista. Kansallispuistossa on vain yksi kävelyreitti, joka on kahden kilometrin mittainen pitkospuupolku. Reitin varrella sijaitsee luontotorni. Alueella voi nähdä muun muassa metsoja, riekkoja, joutsenia ja harvinaisia mustakurkku-uikkuja. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa on myös mahdollisuus uida Kauhalammissa. Paikalle on rakennettu laituri, jolta veteen pääsee mukavasti.
Muita mielenkiintoisia luontokohteita Kauhajoella ovat esimerkiksi Hyypänjokilaakso, Katikankanjoni (joka sijaitsee edellä mainitussa laaksossa) sekä Lapinkaivo. Hyypänjokilaakso on kallioperän murroslaakso ja sen pinta-ala on 5500 hehtaaria. Laakso on noin 20 kilometriä pitkä ja noin kaksi kilometriä leveä. Kauhajoki eli Hyypänjoki virtaa Hyypänjokilaakson läpi. Alueella on myös asutusta ja viljelyksiä. Alueella sijaitseva Katikankanjoni on paikoin jopa 20 metriä syvä kuru. Lapinkaivo, joka taas sijaitsee Nummijärven kylässä, on vesikuoppanne, joka on aikoinaan syntynyt jääkerroksen siirtymisen seurauksena. Sen syvyyttä ei ole onnistuttu mittaamaan. Lapinkaivoa on muinoin pidetty vedenhaltijan asuntona.
Kauhajoen museoita ja Hämes-Havusen talonpoikaistalo
Kauhajoen kolme tärkeintä museota ovat Kauhajoen Kotiseutumuseo, Eduskuntasalimuseo sekä Veteraanien perinnetalo. Kotiseutumuseo on vaihtanut paikkaa 14 kertaa. Nykyisin se sijaitsee Sanssin koulun sekä Veteraanien perinnetalon läheisyydessä. Koska kaikki kolme museota ovat lähekkäin, on niihin mukava tehdä vierailu vaikka saman päivän aikana. Kotiseutumuseon kokoelmissa on muun muassa esineistöä joka liittyy juhliin, ruoanvalmistukseen ja maatalouteen. Museo ja sen rakennukset esittelevät 1800- ja 1900-lukujen talonpoikaiselämää. Museossa on pysyvä näyttely, mutta siellä on myös vaihtuvia näyttelyitä ja niihin voi tutustua museon aukioloaikoina ja sovitusti.
Sanssin koulussa sijaitsee suomen ainoa Eduskuntasalimuseo. Eduskunta kokoontui rakennuksessa talvisodan aikana vuosina 1931-1940. Itse koulu on vanha peruskoulu, joka ei ole enää alkuperäisessä käytössään. Kolmas museo, Veteraanien perinnetalo, kertoo Kauhajoen maanpuolustushistoriasta. Aineistoa museossa on Suomen sodasta Lapin sotaan asti, eli noin 1800-luvun alusta 1900-luvun puoleenväliin. Esillä on muun muassa valokuvia, aseita, pukuja ja asiakirjoja. Perinnetalon sisälle on myös rakennettu aidon kokoinen korsu.
1800-luvun eteläpohjalaista talonpoikaisarkkitehtuuria edustava Hämes-Havusen kartano toimii museona yleisölle. Sitä kuitenkin pidetään nykyään auki vain tilauksesta. Kartano on yksi Kauhajoen vanhimmista taloista ja oli pitkään myös varakkaimpia. Tilan nykyisten rakennusten rakentaminen alkoi 1800-luvun alussa. Vuosittain järjestetyt Ruokamessut pidetään Hämes-Havusen tilalla ja siellä järjestetään myös erilaisia juhlia ja tapahtumia.
Tunnettuja Kauhajokelaisia
Poplaulajana menestynyt Irina on kotoisin Kauhajoelta. Hänen ensimmäinen soololevynsä julkaistiin vuonna 2004, jonka jälkeen Irina on julkaissut useita albumeita. Tunnettuja kappaleita ovat esimerkiksi ahkerasti radiossa soitetut ”Kymmenen kirosanaa” sekä ”Pokka”. Huhtikuussa julkaistaan Irinan seitsemäs albumi. Myös Sami Pitkämö on Kauhajokelainen muusikko. Hän on levyttänyt ja esiintynyt monien eri artistien kanssa ja johtaa tällä hetkellä Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhtyettä. Lisäksi muun muassa laulaja-lauluntekijä Antti Kleemola sekä kapellimestari Jorma Panula ovat kotoisin Kauhajoelta.
Kauhajoelta tulee myös kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita. Painijat Jouko Salomäki ja Jani Haapamäki ovat molemmat Kauhajoelta kotoisin. Salomäki muun muassa voitti 1980-luvulla kultaa olympialaisissa sekä MM-kisoissa. Haapamäki voitti EM-kultaa Vilnassa vuonna 2009. Ampumahiihtäjä Vesa Hietalahti sai hopeaa vuoden 2003 MM-kisoista. Myös hyvin menestynyt kestävyysjuoksija Kaarlo Maaninka sekä kolmiloikkaaja Heli Kruger ovat kotoisin Kauhajoelta. Kaupungista tulee myös joukkuepelien edustajia, kuten pesäpallon ja koripallon pelaajia.