Kauhajokinyt

Kauhajoki herää eloon varsinkin kesällä, jolloin kaupungissa järjestetään monia eri tapahtumia ja festivaaleja. Tunnetuin niistä on luultavasti monien tuntema Nummirock, joka kerää raskaammasta musiikista pitävää yleisöä viettämään juhannusta festivaalien merkeissä. Paikallisten asukkaiden lisäksi Kauhajoelle saapuu paljon ulkopaikkakuntalaisia muun muassa ruoka- ja urheiluaiheisiin tapahtumiin, sekä kulttuuria harrastamaan.

Teatteritoiminta on Kauhajoella aktiivista ja esityksiä löytyy niin aikuisille kuin lapsillekin. Varsinkin kesäteatteriin saapuu kesäisin tuhansia katsojia eri puolelta Suomea. Kaupungissa järjestetään vuosittain myös monia taidenäyttelyitä Kotiseututalon Hella-Galleriassa, sekä muun muassa kirjastossa. Musiikin ystävä pääsee kuuntelemaan konsertteja esimerkiksi Paunula-opiston musiikki-iltoihin.

Musiikkifestivaalit

Nummirock on Kauhajoen Nummijärven rannalla järjestetty musiikkifestivaali. Festivaali pidetään kesäisin aina juhannuksen aikaan. Nummirockilla on pitkä historia, sillä jo 1930-luvulla Nummijärven kylän rannalla järjestettiin paikallisen maatalousseuran toimesta juhannustansseja. Tapahtumaa kutsuttiin sota-ajan jälkeen Nummijärven Juhannusjuhliksi. Varsinaisia Nummirock-festivaaleja on kuitenkin järjestetty jo vuodesta 1987 asti. Nykyään festivaali keskittyy lähinnä hevimusiikkiin ja raskaampaan rockiin sen myötä, kun 2000-luvun alusta lähtien on alettu kiinnittää esiintyjiksi raskaampaa musiikkia soittavia yhtyeitä.

Festivaali on nykyisin kolmipäiväinen. Kuuluisimpia esiintyjiä Nummirockissa ovat olleet esimerkiksi Iron Maiden, Scorpions, Motörhead, Pantera ja Slayer. Tänä vuonna Nummirockissa esiintyvät muun muassa ruotsalainen Raised Fist, amerikkalainen DevilDriver ja italialainen Rhapsody. Nummirockin lisäksi Kauhajoella järjestetään vuosittain toinenkin musiikkifestivaali, loppukesästä pidettävä Bluesrupiama. Bluesrupiama keskittyy nimensä mukaan bluesiin, jazziin, souliin, rhythm and bluesiin ja funkiin. Festivaaleilla on esiintynyt muun muassa suomalainen blueskitaristi ja -laulaja Erja Lyytinen.

Kriuhnaasu kulttuuriviikko

Kauhajoella järjestetään tänä vuonna kymmenettä kertaa Kauhajoen kulttuuriviikko Kriuhnaasu, joka alkaa 20. huhtikuuta. Ensimmäistä kertaa Kriuhnaasu järjestettiin vuonna 2008. Tänä vuonna Kriuhnaasun teemana on muun muassa yhteistyö, joka tulee esiin jo kulttuuriviikon tämänvuotisesta motosta, ”Teherähän yhtöhöösesti”. Kriuhnaasu juhlistaa samalla myös satavuotiasta Suomea.

Viikolla on erilaista tekemistä kaikenikäisille kävijöille. Myös Kauhajoen historiaa ja kulttuuria tuodaan esiin ohjelmassa ja erilaisissa tapahtumissa. Kansallinen veteraanipäivä sijoittuu festivaalien yhteyteen ja sitä juhlistetaankin erityisellä veteraanien ja opiskelijoiden yhteisellä tilaisuudella. Kriuhnaasun yhteydessä on lisäksi monia musiikkiesityksiä, sillä Kauhajoella on muun muassa useita aktiivisia orkestereita ja kuoroja.

Ruokamessut, Syöminkien Yö ja markkinatunnelmaa

Hämes-Havusen talonpoikaiskartanossa järjestetään vuosittain Ruokamessut. Ne pidetään tänä vuonna syyskuun 1.-3. päivä. Hämes-Havunen on yksi vanhimmista Kauhajoella sijaitsevista rakennuksista ja se oli pitkään myös yksi kaupungin varakkaimmista taloista. Messuille kokoontuu kaikkialta Suomesta yhteensä noin 150 näytteilleasettajaa ja tapahtumassa käy noin 13 000 ihmistä joka vuosi.

Ruokamessuilla esitellään ja myydään ennen kaikkea kotimaista ruokaa ja elintarvikkeita. Messuilla on tarjolla lisäksi paljon lähiruokaa. Tuotteita myös maistatetaan, jolloin kävijät voivat tutustua niihin ennen ostopäätöksen tekemistä. Messuilla on myös myynnissä muun muassa erilaisia kodin käyttö- ja koriste-esineitä. Tarjontaa ja tietoa löytyy myös elintarvikealan palveluista.

Syöminkien Yö -niminen tapahtuma on järjestetty perinteisesti Ruokamessujen aikaan Kauhajoen pääkadulla Topeekalla. Tapahtuma alkaa alkuillasta ja tarjolla on tietenkin ruokaa. Syöminkien Yön ohjelmassa on kuitenkin myös muutakin tekemistä kuin pelkkää syömistä. Tapahtumassa on esimerkiksi ohjattua toimintaa lapsille, sekä erilaista viihdettä ja musiikkiesityksiä, joita voi tulla kuuntelemaan koko perheen voimin.

Jos haluaa päästä perinteisille markkinoille, kannattaa suunnata Kauhajoelle kevät- tai kesäaikaan. Kauhajoen Karhu, paikallinen urheiluseura, pitää keväisin ja kesäisin kaupungissa markkinat. Kevätmarkkinat järjestetään samalla keskustan Topeeka-kadulla, jossa Syöminkien Yökin pidetään. Kevätmarkkinoiden ajankohta on tänä vuonna toukokuun puolessavälissä. Kesämarkkinat taas sijoittuvat elokuulle ja paikka on tänä vuonna Kauhajoen Kasinon alueella. Markkinoilla on myynnissä erilaisia tuotteita, mutta sen lisäksi paikallaolijoille on järjestetty myös kaikenlaista ohjelmaa.

Urheilua ja moottoriajoneuvoja

Ennen juhannusta ja Nummirock-festivaaleja Kauhajoella järjestetään nuorten jalkapalloturnaus nimeltään KauhajokiCup. Kisat käydään luonnonnurmella ja niihin osallistuu kymmeniä joukkueita. Osa kilpailuun osallistuvista joukkueista tulee jopa Suomen ulkopuolelta. Tänä vuonna KauhajokiCup pidetään 17.-18. kesäkuuta. Syksymmällä Ruokamessujen ja Syöminkien Yön aikaan pidetään myös toinen jalkapalloturnaus, nimeltään MessuCup. MessuCup on jopa KauhajokiCupia suurempi tapahtuma, joka on vuosien varrella kasvanut reilun sadan joukkueen kilpailuksi.

Moottoripyöristä kiinnostuneille mieleistä ohjelmaa on kesäisin järjestettävät Nummijärviajot. Kauhajoen Moottoripyöräilijät ry:n järjestämä motoristitapahtuma, joka pidetään Nummijärven leirintäalueella, on yksi suomen vanhimmista moottoripyöräilijöiden kokoontumisista. Kokoontumisajot on järjestetty jo yli 30 kertaa. Monet osanottajat yöpyvät kolme päivää kestävissä ajoissa leirintäalueella joko omissa teltoissaan tai leirintäalueen mökeissä. Nummijärviajoissa on erilaista ohjelmaa, kuten saunomista, pieniä kilpailuja, sekä musiikkia.

Kauhajoella on järjestetty perinteisesti heinäkuussa myös SambaCross & Carnivals -tapahtuma. Silloin kaupunki täyttyy samban rytmeistä ja musiikista, kun tanssijat esiintyvät hienoissa karnevaalivaatteissaan. Karnevaalien yhteydessä on pidetty myös autokilpailu ja rantalentopalloturnaus. Kauhajoelta löytyy varmasti tekemistä eri-ikäisille kaupungissa kävijöille sekä paikallisille asukkaille. Tapahtumatarjontaa on paljon. Erilaisen musiikin ystäville on festivaaleja ja konsertteja. Teatterissa kävijät löytävät katsottavaa kesäteatterista ja muista esityksistä. Myös ruokaharrastajille sekä markkinaväelle on hauskoja tilaisuuksia, unohtamatta urheilu- ja moottorifaneja.

Privacy Policy